[Please scroll down for English]

willeeerola

Ystävät,

Suomalais-pakistanilaiset businesstapaamisen toteutus on ollut suunnitelmissani jo monta vuotta. Kun joulukuussa 2012 järjestimme yhdessä Suomen Pakistanin suurlähettilään Rauli Suikkasen ja Pakistanin Suomen suurlähettilään Nadeem Riyazin sekä Finpron kanssa Helsingin Finlandiatalossa menestyksellisen “Pakistan – Challenges & Possibilities” -seminaarin, jo vuosia elänyt pieni kiinnostus nousi aivan uudelle tasolle. Vastasin seuraavien kuukausien aikana henkilökohtaisesti kymmeniin kyselyihin Pakistanin markkinoiden mahdollisuuksista ja siitä saakka on ollut selvää, että nyt on aika tapahtuman toteuttamiselle.

Aika on uskoakseni oikea myös siksi, että juuri nyt Pakistanin markkina kehittyy varsin suotuisasti ja kuten aina, ajoitus ratkaisee uuden liiketoiminnankin kehittämisessä. Olen itse katsonut markkinaa varsin läheltä jo lähes vuosikymmenen ja vaikka vaikeuksia on ollut, markkinoiden tarjoamista mahdollisuuksista ei ole epäselvyyksiä. On aika hypätä markkinaan juuri nyt!

Me kaikki tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen osallistuvat ihmiset edustamme liike-elämää ja yrityksiä ja niinpä myös koko tapahtuman toteutuskin on sellainen. Tehokkaita, etukäteen tarkasti suunniteltua tapaamisia ja tietoiskuja markkinasta ja meneillään olevista muutoksia tavalla, jotka mahdollistavat nopeatkin liikkeet tuossa kehittyvässä markkinassa.

Henkilökohtaisesti olen halunnut tehdä tapahtumasta mahdollisimman helposti osallistuttavan – sellaisen, johon olisin itse halunnut osallistua jo vuosia sitten. Matkaan lähtö lennoista viisumiprosessiin, kaikista käytännön asioista turvallisuuteen ja majoitukseen on tehty teille valmiiksi, joten helpompaa tilaisuutta Pakistanin markkinaan tutustumiseen ei varmasti ole. Ja jos haluat tietää asiasta enemmän, niin ota rohkeasti yhteyttä suoraan minuun.

Toivottavasti näemme Islamabadissa joulukuun alussa!

Kasvuterveisin,

Wille Eerola

summit-logo-300x62

Dear Friends,

Organizing a Finland-Pakistan Business Summit has been by plan and dream for years already. When we organized the “Pakistan – Challenges & Possibilities” together with Ambassador of Finland to Pakistan Mr. Rauli Suikkanen, Ambassador of Pakistan to Finland Mr. Nadeem Riyaz and Finpro in Helsinki last December, I saw a significant rise of interest linked to the business opportunities in Pakistan. The interest has been there but kind of silent and hidden but after that successful one day seminar I personally responded to tens of inquiries about Pakistan, opportunities and naturally about those challenges so often linked to the image of Pakistan.

Since the event it has been clear the right moment to organize the event is now. I also believe it is the exactly the right time for Finnish companies to step into the Pakistani market because of the current, pretty stable and supporting development of business. There are sure business challenges in Pakistan, especially in the infrastructure and energy but as always, challenges also mean business opportunities and that’s why I do welcome every Finnish company to join us for this first event held in December.

Everyone involved with the planning and organizing this first event comes from business world and that’s why the core of the event is very business-minded. Effective, professionally tailored personal meetings flavored with quick snapshot of the business environment of Pakistan. That’s exactly something I would have appreciated already years ago so I am so happy that together with the Islamabad Chamber of Commerce and Industry and wonderful business people of Pakistan we can provide such a smooth access to everyone joining the event!

If you have any questions about the event, schedule or just thoughts or ideas, please don’t hesitate to contact me directly.

Look forward seeing you in Islamabad soon!

Best regards,

Wille Eerola